Elämän ihmeellisyys

Elämä itsessään ei ole meille aivan itsestäänselvyys. Kun elin lapsuuttani ja aloitin kouluni vuonna 1952 Suomen tähän asti ainoiden olympialaisten jälkeen, olivat tunnelmat jännittäviä.

Kuusivuotiaana ja pienen kokoisena olin varmuudella kovin arka ja pelokas. Pelot alkoivat lisääntyä heti koulun alussa kun eräs vuotta ylemmällä luokalla ollut poika käyttäytyi minua kohtaan aggressiivisesti. Muistini mukaan jo toisen koulupäivän aamuna tämä poika hyökkäsi kimppuuni koulun pihaan saavuttuani ja kiusasi minua koulutunnin alkuun asti. Sama toistui myös välitunneilla.

Tätä jatkui noin kaksi viikkoa ja kukaan ei minun nähden keskeyttänyt kiusaamista. Olin niin arka, etten kertonut tästä asiasta koulussa enkä kodissani, jossa asuin isovanhempieni pääasiallisessa hoidossa. Olin jotenkin kuin loukussa tilanteeni kanssa.

Vanhempani olivat nimittäin eronneet ja siksi olin tukalassa tilanteessa. Koetin niin sanotusti pärjätä omillani. Tilanteeseen tuli yllättävä muutos, joka ei ollut kiusaajan kannalta hyvä uutinen.

Eräänä aamuna tämä kiusaava poika ei hyökännyt enää kimppuuni, eikä häntä ollut edes koulussa. Jossain vaiheessa koulupäivän aikana meille ilmoitettiin, että eräs poika toiselta luokalta on hukkunut läheiseen jokeen.

Tiesin heti, että kiusaajani on nyt poissa eikä palaa koskaan. Ymmärsin, että hän oli hypännyt itse sillalta jokeen ja hukkunut – siis hukuttautunut. Poika oli silloin seitsemän tai kahdeksanvuotias. Näin nuori voi jo ottaa elämän omiin käsiinsä, miksi? Kun tiedämme, että kaikki päivät ovat kirjoitettuna Jumalan kirjaan, se on kovin ihmeellistä. Tämän tiedon kanssa joudumme elämään, sillä elämä on ihmeellistä.

Jos olet kiinnostunut ja haluat lukea tarkemmin minun elämästäni ja tästäkin koulutapauksesta, voit siirtyä toisille kotisivuilleni, jossa on myös Oriveden asemaseudun historiaa –kirjan kertomus pojan hukkumisesta – siis saman pojan hukkuminen.

https://www.jarmolinne.fi/190640558

linkki aukeaa uuteen ikkunaan